Facebook post by Vehkeilijat

EU määrää: Nopeusrajoittimet uusiin autoihin vuodesta 2022 EU:ssa on päästy alustavaan yksimielisyyteen siitä, että nopeusrajoittimet on asennettava kaikkiin uusiin autoihin vuodesta 2022 lähtien. Tarkoituksena on pelastaa huomattava osa niistä 25 000 ihmishengestä, jotka vuosittain menetetään Euroopan teillä. Näin todetaan komission tiedotteessa. Uudet määräykset ovat avuksi myös kehitettäessä täysin automaattista autoilua. Nopeusrajoitin on osa autoihin laajemmin liittyvää turvateknologiaa. Näitä ovat muun muassa automaattijarrutus, kuljettajan vireysvalvonta ja kuolleen kulman varoitin. Itse asiassa nopeusrajoitin on ollut varusteena ainakin kalliimmissa henkilöautoissa pitkälle toistakymmentä vuotta. Nopeuden on tosin voinut tähän asti asettaa itse. Kohti autonomisia autoja Euroopan komission tiedotteessa todetaan auvoisesti: -Uuden teknologian avulla pystytään huomattavasti vähentämään liikenneonnettomuuksissa kuolleiden ja loukkaantuneiden määrää, sillä 90 prosenttia onnettomuuksista johtuu inhimillisestä virheestä. Uudella turvateknologialla voi olla samanlainen vaikutus kuin aikanaan turvavöiden tullessa pakollisiksi. Samaan hengenvetoon todetaan myös, että uudistukset ovat avuksi kehitettäessä täysin ilman kuljettajaa körötteleviä ajoneuvoja. EU:n mukaan sen tähän mennessä autoihin pakolliseksi määräämät turvavarusteet ovat estäneet 50 000 vakavaa liikennekuolemaa tai -loukkaantumista vuosittain. Kyse on ajonvakautusjärjestelmästä ja hätäjarrutusavustimesta sekä kaistavaroittimesta ja kaistanpitoavustimesta, viimeksi mainitut erityisesti raskaissa ajoneuvoissa. EU:n kolmikantamenettelyssä saavutettu yksimielisyys viedään vielä lopullisiin äänestyksiin Euroopan parlamenttiin ja neuvostoon. Uudet määräykset ovat tulossa voimaan vuodesta 2022 lähtien.